Blogi

Sivistys ei ole säästökohde

Suomen vahvuus on osaamispääoma: ihmisten tietojen, taitojen ja luovuuden summa. Jokainen koulutukseen sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, kun nuoret kasvavat veronmaksajiksi, yrittäjiksi, osaajiksi ja yhteiskunnan rakentajiksi.

Lue kokonaan »

Tulevaisuus tapahtuu nyt

Jo 1800-luvulla kaivostyöläiset havaitsivat, että kanarialinnut reagoivat herkemmin hengitysilmassa piileviin kaasuihin, kuten häkään. Jos lintu pökertyi, ihmisillä oli vielä hetki aikaa paeta kaivoksesta ja pelastautua. Näistä linnuista tuli varhaisia vaaran merkkejä, kuin hiljaisia varoittajia siitä, että jotain oli prosessissa pahasti vialla.

Lue kokonaan »

Ehdokkuudesta

Joskus elämä kertoo, kun on aika aloittaa uusi luku. En aio asettua ehdolle vuoden 2025 kuntavaaleissa, ja suljen listauksesta pois myös aluevaalit. Päätös tuntuu vaikealta, mutta oikealta. Miksi vaikealta?

Lue kokonaan »

Saavutettava koulutus toimii hajautetusti

Tasa-arvoisessa Suomessa luodaan mahdollisuuksia vahvalla koulutusjärjestelmällä, niin perusasteelta aina korkeakouluihin asti. Siksi koulutuspäätösten pitkäaikaisena ohjaavana periaatteena täytyy olla koulutuksen saavutettavuus hajauttamisen kautta, sekä tutkittu, punnittu tieto. Sijainti ei ratkaise tieteen tai koulutuksen tasoa.

Lue kokonaan »