Milla Veteläinen yo-juhlassa

Puhe Suomussalmen lukion ylioppilasjuhlassa

Ylioppilaan puhe Suomussalmen lukion ylioppilasjuhlassa 5.6.2021

Hyvä rehtori, opettajat sekä koulun henkilökunta, huoltajat, läheiset, ystävät, tuttavat ja ennen kaikkea, rakkaat ylioppilaat,

Juoksumatka on alussa. Matkaan on tarttunut laatikko, joka täyttyy matkan edetessä. Edessä on maraton, jota varten peruskuntoa on rakennettu opiskelutaipaleen ensiaskelista lähtien. Sanotaan, että ennen ensimmäistä maratonia kannattaisi olla peruskuntoa rakennettuna niin, että vähintään ensimmäinen puolikas menee helposti, kevyesti. Niin, niin ne sanovat.

Ensimmäiset askeleet, uuvuttavat tukikurssit, joita luulimme raskaiksi ja innostava jännitys uudesta elämänvaiheesta. On ensimmäinen vuosi, ja vireillä on juoksun alkuhuuma. Nopeat, kantavat askeleet johdattavat rullaavasti eteenpäin käytävää, jossa tämän päivän kertyneet muistot vasta odottavat muodostajaansa. Pitkä käytävä, jonka edessä koulureppu selässä hän seisoo. Hän, tämän päivän ylioppilas.

Hieman horjuvat toisen vuoden askeleet, opetellessa vanhojentansseja. Tallottuja varpaita ja järkytys tanssitilan muutoksesta. Hyppäys tästä liikuntasalista Teatteri Retikkaan tuntui vetävän maton jalkojen alta, mutta siitäkin selvittiin. Kolmet tanssit ravisuttivat jalkoja niin, ettei tiennyt, kuinka monta kilometriä ne vielä jaksavat kantaa. Mutta kantoivat yli tanssien ja kantoivat tähän pisteeseen. Kantoivat kohti uusia unelmia.

Loppua kohden vauhti alkaa kiihtymään siihen malliin, ettei ensimmäisenä vuotena voinut kuvitellakaan kykenevänsä tällaiseen suoritukseen. Vanhat lenkkarit kuluvat, ne täytyy heittää pois vuosien kuluessa. Lopulta koittavat viimeiset kilometrit, jotka koettelevat juoksijaa niin henkisesti kuin fyysisestikin – mutta päämäärätietoisesti maali mielessään hän jatkaa, jatkaa ja jatkaa. Jatkaa, vaikka edessä on vielä vastoinkäymisiä.

Vastoinkäymisistä puhuen, opiskelijan yllättää maailmanlaajuinen pandemia. Se yllättää jokaisen vastaantulijan, ja muuttaa kokonaisvaltaisesti käsitystä normaalista maailmastamme. On korona ja tulee etäaika. On huomattava, että osan opiskelua etäaika helpotti esimerkiksi tarjoamalla yksilöllisemmän opiskelutilan, mutta yhä useamman kohdalla etäaika kuormitti henkisesti ja romutti yhteisöllisyyden tunteen. Romutti tunteen yhteenkuuluvuudesta ja yhteydestä, jonka meistä jokainen ansaitsee. Mikäli yhteyttä ei ole, ja linja tuuttaa tyhjää, yhteys täytyy voida rakentaa uudelleen. Vaikka esimerkiksi niin penkkarit kuin vanhojentanssit ovat ainutlaatuisia, unohtumattomia kokemuksia lukioajalta, lopulta kohtaamiset ja keskustelut ovat olleet niitä kaikista merkittävimpiä tapahtumia, ainakin itselleni.

Lukiolainen ahertaa, koska maaliviivalle ja sen yli halutaan kivuta. Jokainen yksittäinen askel kohti koesalin ovea vie maratoonaria lähemmäksi päätepistettä, kohti tavoitetta.

Kolmannen vuoden ahdistus ja kasaantuva stressi tulevasta. Pitkä käytävä tuntuu loputtomalta paineiden kasaantuessa. Kyllähän niistä puhuttiin. Yo-kirjoitukset oli sana, jonka jokainen lukiolainen halusi unohtaa päivällä, mutta illan tullen sana tulvi uniin. Huhutaan, että lukiolaisen kuulokkeista vinkuva ”Tervetuloa sähköiseen ylioppilaskokeeseen” -hokema kaikuu yhä seuraavat vuodet Suomussalmen lukion käytävillä.

Aidosti puhuttuna. Valtakunnallisesti tarkasteltuna nähdään tutkimusten valossa, että lukiolaiset ovat väsyneitä. Väsymykseen tarjotaan ratkaisuksi opiskelijahuollon palveluita, vaikka oikeasti pitäisi miettiä, kuinka arjesta saadaan kokonaisvaltaisesti mielenterveyttä tukevaa. Opiskelijahuollolle on ehdottomasti paikkansa ja tarpeensa, mutta mikäli arki on kokonainen stressipommi, apu ei välttämättä saavuta tarvitsijaansa. Lukioajan täytyy olla kokemuksia, ei pelkästään koulukirjojen pakonomaista pänttäämistä hiki otsalla.

Tänään on kuitenkin meidän juhlapäivämme, maratonin maali. Olemme käyttäneet valtavasti aikaamme tähän pisteeseen päästäksemme. Kiitos siitä kuuluu kaikille meille. Ja erityisesti opiskelijakunnan kahviolle. Koska kyllähän maratonilla nyt täytyy olla nesteytys kunnossa.

Maailma antaa avaimia niille, jotka haluavat muutosta. Ystävät: me olemme se muutos. Muutos voi pelottaa, ja se on täysin inhimillistä. Mutta muistakaamme, että ennen ensimmäistä maratonia jokainen on muutaman, jopa haparoivan, varovaisen askeleen ottanut. Askel kantaa, ja se kannattaa ottaa.

Uusi matka ei ikinä ala ilman muistoja: ne ovat jääneet syvälle sisimpään. Suljemme nyt laatikon, jossa nuo, kolmen vuoden aikaiset muistot majailevat. Elämän varrella laatikko kulkeutuu uusiin paikkoihin, vanhat muistot saavat uusia merkityksiä, ja tilalle syntyy uusia. Toisinaan laatikon äärelle on ehkä hyvä palata: tuokin maraton sai päätepisteensä. Tässä ja nyt sekä tulevaisuudessa on tärkeää löytää itselle merkittäviä asioita, ja kasvaa siksi, kuka on. Oppia elämään itsensä, nykyisyytensä, tulevaisuutensa sekä menneisyytensä kanssa.

Loppuviimein maratonilla huoltojoukkojen merkitys korostuu: mikäli heitä ei olisi, matka olisi huomattavasti kivisempi. Ilman heitä, ei olisi meitä. Kiitos siis opettajat, kotiväki, ruokalan työntekijät, siivoojat, talonmies, it-apu, toimistosihteeri, opiskelijahuollon palvelut sekä koulun muu henkilökunta. Ilman teitä, askeleet maratonilla olisivat olleet merkittävästi raskaampia.

Maali vaatii vielä muutaman askeleen, mutta silmät hahmottavat jo maaliviivan. Rohkeus on päätös, jota ei voi jättää käyttämättä. Tämä matka on ollut yksi antoisimmista: uuvuttava, raskas, mutta kaiken sen arvoinen. Viimeinen askel yli maaliviivan pysäyttää kellon tiettyyn aikamääreeseen, josta on pakko rohkeasti päästää irti, jotta voi päästä uudelle matkalle uusia elämyksiä etsimään.

Ja se uusi matka – se on vasta alkamassa.