Minut valittiin eilen (9.11.2020) Suomussalmen kunnanvaltuuston toimesta sivistyslautakuntaan. Aluksi: olen äärimmäisen kiitollinen ryhmälle, joka halusi ehdottaa minua vaikutusvaltaiseen tehtävään. Ehdotus merkitsee minulle henkilökohtaisesti aivan valtavasti. Sivistys itsessään on painava asia, jota tulee vaalia.
Minulle sivistys ulottuu koko inhimillisen kulttuurin kentälle. Sivistys ei ole pelkkää oppineisuutta ja pänttäämistä, vaan ennen kaikkea halua oppia, pohtia ja ajatella. Sivistys ei ole vain yhteiskunnallinen projekti vaan se on yksilön arvoperustainen lähtökohta kohti parempaa maailmaa.
Sivistys ei kuitenkaan ole pelkkää edistymistä ja eteenpäin menoa, vaan se on myös taantumaa. Koska sivistys liittyy ihmisyyteen ja empatiaan, emme voi vaatia yksilöiltä jatkuvaa kehitystä. Matkalla on luontevaa myös kaatua, jotta voi nousta taas uudestaan ylös. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yhteiskunnallista taantumaa: yhteiskunnan on aina pyrittävä kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Ihmisyys on myös kannattelemista, ja elämistä sopusoinnussa ympäristön kanssa. Toistemme kannattelemista, hyväksymistä, että olemme erilaisia, ja se on rikkaus. Sivistynyt ihminen ymmärtää, että maailma ei ole mustavalkoinen, vaan oikeastaan värikäs palapeli, jota kokoamme yhdessä. Sivistys on minulle ennen kaikkea vastuunkantoa ja avarakatseisuutta.
Viimeiseksi: Sivistys on jotain, joka liittyy olennaisesti ihmisyyteen ja maailman edistykseen. Näin ollen, ihmisyyden kehitystarve tulee asettaa kaiken päätöksenteon keskiöön. Tänään ja huomenna.