Teksti on julkaistu Suomen metsäsäätiön Vieraskynä-palstalla 1.2.2023
Jokaisella suomalaisella on kosketuspinta luontoon ja metsiin – retkeilemme, rentoudumme, marjastamme, sienestämme, metsästämme ja työskentelemme metsässä. Vihreä kulta, metsäteollisuus, työllistää suoraan tai välillisesti noin 140 000 suomalaista. Metsät ovat kansallisomaisuuttamme, ja ehkä juuri siksi niistä käydään jatkuvasti kiivasta keskustelua.
Kaikista suurin kysymys, jonka metsäfoorumi minussa herätti, oli se, kuinka luomme sellaista ilmapiiriä yhteiskunnalliseen keskusteluumme, jossa metsistä voidaan puhua kestävästi, mahdollisuuksien luojana? On selvää, että hyvinvointimme on viime kädessä riippuvainen luonnonvaroista ja ekosysteemien toiminnasta. Kohtuuttoman luontovelan maksaminen tulevaisuudessa on pois seuraavien sukupolvien kestävästä, uskottavasta hyvinvointivaltiosta. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna luontovelan maksaminen käy kalliimmaksi kuin taloudellisen velan, koska vain toisen voi lopulta korjata rahalla. Ajatuksena oheinen tulevaisuuskäsitys tuntuu mielestäni kohtuuttomalta ajassa, jossa pitäisi pikemminkin tarjota toivonnäköaloja meistä seuraaville.
Kun keskustelu metsien tulevaisuuden kohtalosta käy mediassa kiivaana, samanaikaisesti päättäjien on pystyttävä tarkastelemaan metsiä niin talous-, ilmasto-, ympäristö- kuin virkistystavoitteetkin mielessä, mikä auttamatta vaatii tasapainoilua. Niin tutkijan, kansalaisen kuin päättäjien kannalta metsien kysymys on hyvin monimutkainen ja monitieteinen – ja juuri siksi niin mielenkiintoinen ja tärkeä. Ympäristöön – ja metsiin vaikuttavat päätökset voivat koskea jopa enemmän tulevia sukupolvia kuin nykyisiä.
Siksi uskonkin, että metsät voivat olla sukupolvia yhdistävä toivonluoja. Miksi väitän näin? Koska metsät voivat avata meille laajamittaisen, yhteisen kansallisen keskustelun siitä, millainen tämä maa on ollut, ja miten se jätetään meistä seuraaville. Maa on meillä vain hetken lainassa – on avaintekijä, että pystymme käyttämään sitä kestävästi, monipuolisesti kasvattaen ja takaamaan mahdollisuuksia ylisukupolvisesti.
Uskon, että moni metsäfoorumilla jakoi kanssani yhteisen tunteen siitä, että tällaisia kanavia keskustella, myös niiden kanssa, jotka ajattelevat asioista täysin päinvastaisesti pitäisi olla enemmän. Kuplien puhkominen auttaa luomaan ymmärrystä ja käymään keskustelua myös erilaisten todellisuuksien keskellä. Ison enemmistön kanssa löytyy aina jotain yhteistä, josta keskustelun voi aloittaa – sen etsiminen on rutkasti arvokkaampaa, kuin yhden totuuden huutaminen. Muutos alkaa aina teoista.