Jokainen jäsen on voimavara

Kirjoitus käsittelee Millan missioita koskien Keskustanuorten puheenjohtajakampanjaa. Missioissa avataan suuntaviivoja Keskustanuorten politiikkaan sekä järjestölliseen kehittämiseen.

Keskustanuorten voima syntyy piireistä. Ne eivät ole vain hallinnollisia asioita hoitavia yksiköitä, vaan yhteisöjä, joissa nuorilla on mahdollisuus saada ensimmäinen kosketus politiikkaan, osallisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Koska toimintamme juuret ovat piireissä ja paikallistason toiminnassa, on ratkaisevan tärkeää etsiä rohkeasti ratkaisuja, kuinka vahvistamme piirien osaamista ja yhteisöllisyyttä. Olennaisena osana kysymykseen liittyy se, kuinka saamme innostettua myös uusia ihmisiä mukaan toimintaamme. 

Haluaisin viedä politiikkaa yhä rohkeammin nuorten arjen ympyröihin: aktiivisella läsnäololla oppilaitoksiin muiden poliittisten nuorisoliikkeiden kanssa, paikallisiin tapahtumiin ja yhteisöihin sekä pelottomammin erilaisille sosiaalisen median alustoille. Järjestäisin yhdessä piirien kanssa ”Meidän vuoro” -kiertueen, jossa tapaisimme nuoria kasvotusten ympäri Suomen, kuullen heidän ajatuksiaan. Ajatuksena kiertueelle olisi laaja nuorten osallistaminen, sitä myötä mahdollinen jäsenhankinta sekä Keskustanuorten kiinnostavuuden lisääminen. 

Jokainen jäsen on käyntikortti Keskustanuorten toiminnasta. Siten meillä jokaisella on valmius valjastaa oma itsemme houkuttelemaan nuoria mukaan Keskustanuoriin vaikkapa harrastuspaikoilta, paikallisyhteisöistä, opiskelumaailmasta tai työpaikoilta. Se, että jäsenmäärä kehittyy negatiiviseen suuntaan ei voi olla meille pelkkä olettama tai totuttu taso. Päinvastoin: meidän on avattava ovet entistä rohkeammin uusille nuorille. Keskustanuoret ei voi olla sisäpiirin harrastus, vaan kokoava liike, joka kutsuu mukaan monenlaisia nuoria taustoista riippumatta. 

Samalla kun meidän tulee avautua enemmän ulospäin, on katsottava myös sisäänpäin ja vastattava nykyisten jäsenten tarpeisiin ja toiveisiin. Reitit jäsenyyttä kohti ovat erilaisia, ja Keskustanuoriin liitytään monen ikäisenä mukaan. Siksi tarvitsemme entistä järjestelmällisempää kohderyhmäajattelua, jotta toimijamme voivat kehittyä haluamillaan politiikan poluilla. Meidän on tunnistettava erilaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet, niin uusien kuin pidempään mukana olleiden jäsenten keskuudessa. Aloitteleville toimijoille tulee tarjota matalan kynnyksen peruskoulutuksia, joissa ammennetaan tietoa politiikan perusteista ja tarjotaan rohkaisua ensimmäisiin vaikuttamisen askeliin. Kokeneemmille toimijoille taas on tärkeää rakentaa syvällisempiä kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Keskustan eduskuntaryhmän viime aikoina järjestämien kasvupäivien kaltaisia aivoriihiä, joissa erikoistutaan johonkin tiettyyn politiikan sektoriin. 

Elävä liike syntyy siitä, että ovet avataan uusille ihmisille, samalla kun vahvistetaan jo mukana olevien yhteyttä. Jäsenmäärän alavireisestä kehittymisestä tulee olla huolissaan, mutta asiasta ei kannata panikoida. Seuraavat ikäluokat ovat pienempiä kuin aiemmat, mikä aiheuttaa luonnollisesti kilpailua puolueiden välillä siitä, kuka saa aktivoitua yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet nuoret mukaan puolueisiin. Samalla politiikka kilpailee monien muiden harrastusten ja yhteisöjen kanssa ajankäytöllisesti. Meidän tulee omalla toiminnallamme osoittaa, miksi vapaa-aikaansa kannattaa käyttää juuri poliittiseen toimintaan.