Kirjoitus käsittelee Millan missioita koskien Keskustanuorten puheenjohtajakampanjaa. Missioissa avataan suuntaviivoja Keskustanuorten politiikkaan sekä järjestölliseen kehittämiseen.
Jo 1800-luvulla kaivostyöläiset havaitsivat, että kanarialinnut reagoivat herkemmin hengitysilmassa piileviin kaasuihin, kuten häkään. Jos lintu pökertyi, ihmisillä oli vielä hetki aikaa paeta kaivoksesta ja pelastautua. Näistä linnuista tuli varhaisia vaaran merkkejä, kuin hiljaisia varoittajia siitä, että jotain oli prosessissa pahasti vialla.
Nyt ajassamme kuvattuja kanarianlintuja ovat nuoret. Talouden, teknologian ja työelämän murroksia tutkiva Erik Brynjolfsson kollegoineen totesi elokuussa julkaistussa artikkelissaan nuorten olevan kuin kanarianlintuja hiilikaivoksessa – he reagoivat ensimmäisinä yhteiskunnallisiin myrkkyihin, joita muut yhteiskuntien ryhmät alkavat tuntea vasta myöhemmin. He kokevat ensimmäisinä työelämän epävarmuuden, asuntolainan saannin vaikeudet ja tulevaisuudenkuvan, jota on yhä vaikeampi nähdä toiveikkaana; ilmiöt, jotka leviävät pian laajemmin koko yhteiskuntaan, mikäli suunta ei muutu.
Samanaikaisesti tutkimukset osoittavat, että nuoret etsivät uusia tapoja vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Mielenosoitukset, kansalaisaloitteet, kulutusvalinnat ja somekampanjat koetaan usein konkreettisiksi ja tehokkaiksi tavoiksi vaikuttaa tulevaisuuden näkymiin. Keskustanuorten ruorissa itse lähtisin suunnittelemaan tempauksia ja kampanjoita, joilla voimme ottaa kantaa niin yksittäisiin poliittisiin avauksiin kuin suurempiinkin yhteiskunnallisiin murrospisteisiin.
Keskustanuorilla on edessään historiallinen mahdollisuus. Mikäli pystymme osoittamaan, ettei politiikka ole pelkkää sanahelinää, vaan konkreettinen väline vaikuttaa yhteiskunnan muutoksiin, nuoret tarttuvat siihen keinona. Siksi jokaisena päivänä on lunastettava todeksi ajatus siitä, että teemme arvojemme pohjalta politiikkaa, joka rakentaa kestävämpää huomista. Jos usko siihen, että puoluepolitiikka on todellinen väylä vaikuttaa katoaa, olemme yhteiskuntana suurten vaikeuksien keskellä.
Jotta tulevaisuus voisi olla kirkkaampi, täytyy yhteiskunnassa vahvistaa perusturvaa toimivan perustulon keinoin, rakentaa koulutus- ja harjoittelupolkuja, jotka vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin, helpottaa ensimmäisen oman kodin hankintaa sekä mahdollistaa toivottu lapsiluku. Tulevaisuuskeskeisyys tarkoittaa rohkeutta vastata nuorten huoleen nyt. Se tarkoittaa sitä, että emme katso sivusta, kun kanarianlinnut pökertyvät kaivokseen, vaan muutamme itse suuntaa, ennen kuin on liian myöhäistä.
Nuorten sukupolvien unelmat omasta kodista, perheestä, työstä ja omasta paikasta toimivan yhteiskunnan osana eivät eroa paljoakaan aikaisempien sukupolvien haaveista. Eikö olisi vähintään oikeudenmukaista, että takaamme luottamusyhteiskunnassa paremman huomisen aina meistä seuraaville?