Blogi

Ehdokkuudesta

Joskus elämä kertoo, kun on aika aloittaa uusi luku. En aio asettua ehdolle vuoden 2025 kuntavaaleissa, ja suljen listauksesta pois myös aluevaalit. Päätös tuntuu vaikealta, mutta oikealta. Miksi vaikealta? Siksi, että kuntapolitiikka juuri syntymäkunnassani Suomussalmella ja maakuntapolitiikka Kainuussa ovat tuntuneet suurelta luottamuksenosoitukselta sekä kunnialta. Väliin ovat mahtuneet eduskuntavaalitkin. Olen etuoikeutettu ja onnekas siinä mielessä, että

Read More »

Puhe Suomussalmen itsenäisyyspäivän juhlassa

Pelon voittaminen tuo vapauden. Toivon menettäminen on ajassamme ainoastaan kasvojen kääntämistä yhteisvastuulle. Lähellämme käynnissä oleva sota muistuttaa minua, joka ainoa päivä siitä, kuinka rauha on kaikista tärkein, arvostettavin asia ja arvo. Sen päälle rakennamme ajatuksia huomisesta, tulevaisuudesta ja ehkä haaveistakin.

Read More »
Milla Veteläinen

Viekö Suomen tie Natoon?

Ukrainan kriisin konkretisoituminen tässä ajassa, ja erityisesti Venäjä epäluotettavana naapurina, on nostanut yleiseen keskusteluun esiin kysymyksen Natosta. On huomattava, että aihe pulpahtaa esiin hetkenä, jolloin pinnan alla kytee jotain meitä suurempaa.

Read More »
Milla Veteläinen yo-juhlassa

Puhe Suomussalmen lukion ylioppilasjuhlassa

Juoksumatka on alussa. Matkaan on tarttunut laatikko, joka täyttyy matkan edetessä. Edessä on maraton, jota varten peruskuntoa on rakennettu opiskelutaipaleen ensiaskelista lähtien. Sanotaan, että ennen ensimmäistä maratonia kannattaisi olla peruskuntoa rakennettuna niin, että vähintään ensimmäinen puolikas menee helposti, kevyesti. Niin, niin ne sanovat.

Read More »
Milla Veteläinen

Keskustalaisuuden ydin löytyy ihmisyydestä

Keskustasta voi olla pitämättä tai sitä voi rakastaa, mutta ainakin se herättää tunteita, eikä ole mitäänsanomaton puolue. Väitän, että keskustaa ja Suomussalmea yhdistävät lukuisat tekijät. Keskustalla on niin vahva omakohtainen poliittinen identiteetti, että sitä on vaikea repiä juuriltaan irti. Suomussalmella taas on niin vahva historiallinen pohja, ettei sitä sovi unohtaa.

Read More »
Milla Veteläinen

Kuntavaalit ovat ihmisen kokoiset vaalit

Kuntavaalit ja alhainen äänestysprosentti. Vuosia puhututtanut sanapari. Alhainen äänestysprosentti kielii demokratian ongelmista. Eduskuntavaaleissa ja presidentinvaaleissa ehdokkaiden välille saadaan luotua uudenlaista dramatiikkaa, kun taas kuntavaalit näyttäytyvät valitettavan usein harmaana sumuverhona.

Read More »